FI | EN

Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta
aavikoille ja viidakkoon.

Tuomas Seilo
Tuomas Seilo

Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta
aavikoille ja viidakkoon.

Nimeni on Tuomas Seilo ja työskentelen vuodesta 2001 alkaen päätoimisesti Atexor Oy:ssa (Business Development Manager), joka valmistaa räjähdyssuojattuja valaistusratkaisuja kansainväliseen teollisuuteen. 2013–2018 asuin Saksassa perustaen Keski-Eurooppaan pysyvän kumppaniverkoston ja asiakaskunnan. Toimin myös kymmenen vuoden ajan (2002-2012) Atexorin edeltäjän Centaurea Oy:n osakkaana. Tuona aikana yritys otti ensimmäiset isot kasvuharppaukset kv. markkinoilla.

Päätoimenkuvaani kuuluvat
mm. jakelija- ja agenttiverkoston rakentaminen ja kehittäminen, business-suunnittelu (liiketoiminnan strategiat) johtoryhmässä sekä asiakkuuksien johtaminen.

Koulutukseni on BBA Marketing (Pienen ja keskisuuren yritystoiminnan liikkeenjohdon koulutusohjelma, Yrittäjien ammattikorkeakoulu, 2001) ja MBA (International Business Management, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, 2021).

Että mitenkö sinne aavikolle ja viidakkoon sitten päädyttiin?

Joskus kansainvälinen myynti vaatii sitä, että käsin etsitään asiakasyrityksestä se oikea ihminen ja mennään paikan päälle. Tutustutaan asiakkaan maailmaan ja näytetään konkreettisesti, miten tuote tai palvelu voi asiakasta auttaa. Vaikka sitten öljytankissa aavikolla keskellä yötä…